Ajatus Amanen takana
Amane sai alkunsa ajatuksesta, että apua pitäisi olla mahdollista saada helposti, joustavasti ja ihmisläheisesti – myös silloin, kun elämässä on monta asiaa yhtä aikaa.
Halusimme luoda palvelun, jossa sosiaalipalvelut ja hyvinvointia vahvistavat palvelut täydentävät toisiaan. Paikan, jossa ammatillinen osaaminen yhdistyy aitoon kohtaamiseen ja jossa asiakkaan tilannetta katsotaan kokonaisuutena.
Amanessa ei tarvitse tietää valmiiksi, mitä tarvitsee. Yhdessä voidaan pysähtyä tilanteesi äärelle ja miettiä, mikä voisi auttaa juuri nyt.
Tutustu meihin
Amanen taustalla olemme me, Miia ja Jenna. Meitä yhdistää vahva koulutustausta sosiaali- ja terveysalalta sekä monipuolinen työkokemus perheiden, aikuisten ja erityistä tukea tarvitsevien parissa.
Halusimme luoda Amanen, jossa jokainen ihminen kohdataan aidosti omana itsenään. Meille on tärkeää yhdistää ammattitaito, inhimillinen vuorovaikutus ja käytännönläheinen työskentely – keskittyen siihen, mikä asiakkaan tilanteessa toimii ja vie eteenpäin.
Mitä Amane tarkoittaa?
Amane on japanilainen nimi, jonka taustalla oleva sana amaneku (あまねく) tarkoittaa laajalle ulottuvaa, kaikkialle levittäytyvää ja kokonaisuutta kattavaa.
Nimi kuvastaa hyvin sitä ajatusta, jonka varaan Amane on rakennettu. Haluamme tarjota tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja nähdä ihmisen kokonaisuutena – ei vain yhden haasteen, diagnoosin tai elämäntilanteen kautta.
Amane on meille ennen kaikkea ajatus läsnäolosta, kohtaamisesta ja rinnalla kulkemisesta. Haluamme, että apua on mahdollista saada silloin, kun sitä tarvitsee, ja että palvelut voivat joustaa ihmisen tarpeiden mukaan.
Amane – tukea elämän eri vaiheisiin.
Miia
Sairaanhoitaja · Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti · Ratkaisukeskeinen valmentaja/työyhteisöcoach
Moikka!
Olen Miia, Amanen toinen perustaja ja yrittäjä. Työssäni yhdistyvät vahva käytännön kokemus sosiaali- ja terveysalalta, jatkuva ammatillinen kehittyminen ja aito kiinnostus ihmisten elämäntilanteita kohtaan.
Minulle on tärkeää, ettei ihminen tule määritellyksi haasteidensa, diagnoosiensa tai menneisyytensä kautta. Jokaisella on oma tarinansa, kokemuksensa ja tapansa nähdä maailma. Haluan kohdata asiakkaani kunnioittavasti ja ilman valmiita oletuksia – kuunnella, auttaa jäsentämään tilannetta ja etsiä yhdessä ratkaisuja, jotka sopivat juuri hänen elämäänsä.
Olen työskennellyt monenlaisissa ympäristöissä ja kohdannut ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Työkokemukseni kattaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon, perhetyön, lapsiperheiden kotipalvelun, valvotut tapaamiset, ammatillisen tukihenkilötyön, mielenterveys- ja päihdetyön sekä vammaispalvelut. Neuropsykiatristen haasteiden parissa olen työskennellyt eri-ikäisten asiakkaiden kanssa. Myös vankilaympäristö on tullut tutuksi sekä sairaanhoitajan työssä että lyhytterapiaopintoihin liittyvässä harjoittelussa.
Näiden kokemusten kautta olen oppinut, kuinka monimutkaisia elämäntilanteet voivat olla ja miten tärkeää on tulla aidosti kuulluksi. Aina ei tarvita valmiita vastauksia tai suuria muutoksia. Joskus tärkeintä on pysähtyä tilanteen äärelle, löytää uusia näkökulmia ja tunnistaa omia voimavaroja. Toisinaan tarvitaan konkreettisia keinoja arjen haasteisiin tai tukea elämän muutostilanteissa.
Amanessa pääsen yhdistämään kokemukseni lyhytterapiaan, coachingiin ja valmennukseen sekä lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen. Työskentelyssäni arvostan käytännönläheisyyttä, luottamuksellisuutta ja sitä, että tavoitteet ja etenemisen suunta löytyvät yhdessä asiakkaan kanssa.
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisöcoach. Olen täydentänyt osaamistani sadoilla tunneilla lisäkoulutuksia, luentoja ja webinaareja muun muassa traumojen, kiintymyssuhteiden, päihteiden, nuorisopsykiatrian, vanhemmuuden, tunnetaitojen, työuupumuksen ja seksuaalisuuden teemoista. Olen myös toiminut kouluttajana erityisesti lastensuojelun ammattilaisille. Koulutuksissani olen käsitellyt muun muassa traumaa, kiintymyssuhteita, seksuaalisuutta, seksuaaliväkivaltaa ja lastensuojelun rajoitustoimenpiteitä.
Uskon, että hyvä tuki lähtee luottamuksesta ja siitä, että ihminen saa olla oma itsensä. Minulle on tärkeää, että kohtaamisesta jää tunne siitä, ettei tarvitse pärjätä yksin ja että omaan tilanteeseen on mahdollista löytää uusia vaihtoehtoja.
Lämpimästi tervetuloa Amaneen. Kohdataan sinut ihmisenä, juuri sellaisena kuin olet.
Jenna
Sosionomi · Neuropsykiatrinen valmentaja · Lifecoach LCAF · Lähihoitaja · Lähiesihenkilö
Hei,
Olen Jenna, Amanen toinen perustaja ja yrittäjä. Minulle tärkeintä työssäni on kohdata jokainen ihminen aidosti, yksilöllisesti ja arvostavasti.
Uskon siihen, että hyvä kohtaaminen syntyy läsnäolosta, kuuntelemisesta ja siitä, että ihmiselle annetaan aikaa tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Haluan tehdä työni sydämellä, mutta samalla ammattitaidolla, vastuullisesti ja luotettavasti.
Amane Oy syntyi halusta rakentaa jotain omannäköistä – yritys, jossa ihmislähtöisyys, välittäminen ja laadukas palvelu ovat aidosti toiminnan keskiössä. Minulle on tärkeää, että asiakkaani voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja kohdatuksi.
Olen helposti lähestyttävä, lämmin ja sitoutunut siihen, mitä teen. Arvostan luottamusta, rehellisyyttä ja yhteistyötä, ja haluan, että jokainen kohtaaminen jättää hyvän ja merkityksellisen jäljen.
Olen monipuolisesti kouluttautunut sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, jolla on vahva ja laaja-alainen osaaminen ihmisten kohtaamisesta, tukemisesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Koulutukseltani olen lähihoitaja ja sosionomi, ja lisäksi olen suorittanut lähiesihenkilötutkinnon. Ammatillista osaamistani täydentävät Nepsy-valmentajan sekä LCAF Life Coachin koulutukset. Olen myös kouluttautunut laajasti muun muassa traumojen ja kiintymyssuhteiden, seksuaalikasvatuksen sekä laadukkaan johtamisen teemoihin.
Työkokemukseni on karttunut erityisesti lastensuojelun ja vammaispalveluiden parissa. Näiden työtehtävien kautta olen saanut vahvan kokemuksen erilaisten ihmisten, elämäntilanteiden ja yksilöllisten tuen tarpeiden kohtaamisesta.
Työssäni yhdistyvät ammatillinen tieto, käytännön kokemus sekä kyky kohdata jokainen ihminen omana yksilönään.
Minulle on tärkeää tarkastella ihmistä kokonaisuutena. Uskon, että turvallinen ja luottamuksellinen kohtaaminen, aito kuunteleminen sekä ihmisen omien vahvuuksien tunnistaminen ovat keskeisiä lähtökohtia muutokselle ja hyvinvoinnille.
Ammatillisessa työssäni hyödynnän monipuolista osaamistani ja jatkuvasti karttuvaa tietoperustaani. Erityisen tärkeinä pidän traumaymmärrystä, kiintymyssuhteiden merkityksen tunnistamista sekä neuropsykiatristen erityispiirteiden huomioimista. Tavoitteeni on tarjota laadukasta, yksilöllistä ja ihmislähtöistä tukea jokaisen asiakkaan omista tarpeista ja elämäntilanteesta käsin. Kohtaamisessa yhdistyvät minulle ammattitaito, inhimillisyys ja aito välittäminen.
Tervetuloa tutustumaan Amane Oy:hyn – olisi ilo kulkea hetki matkaa kanssasi.